perjantai 27. helmikuuta 2009

Tyttö ja lapsi


Tytöllä oli käynyt tavakseen hukata lapsensa
se oli pieni ja hyvin kaunis sylivauva
täysin avuton ilman häntä

Tyttö antoi joskus lapsen hoitoon,
mutta se ei estänyt, yhtälailla
vauva oli usein hukassa


Korkeassa talossa
ikäänkuin osittain puretussa
oli hatarat ja jyrkät portaat,
laudasta rakennetut

Tyttö tiesi lapsen unohtuneen
ylempään kerrokseen

kuuluiko itkua? ei onneksi.

pieni ruskea kissa
juoksi portaat alas

Tyttö haki lapsensa
lapsi oli hyvin kapaloitu
lämpimän peiton sisään
ja omaan koppaansa

Huone oli kaunis
aivan erilainen,
kuin tuo muuten
aivan purettu

Ikkunasta paistoi aurinko

Tyttö pidätteli henkeään ja
asteli epävarmoin askelin
alas portaita

häntä niin pelotti, että kaatuisi
tai tiputtaisi lapsen
joten kerran tai kahdesti
hän horjahti,

mutta mitään ei sattunut

ei tällä kertaa

perjantai 20. helmikuuta 2009

Naulat




On pakko ohittaa, kun tiellä on täyteen naulattuja lautoja
Allani auto muuttuu pyöräksi ja rengas puhkeaa
On pysähdyttävä

perjantai 13. helmikuuta 2009

Tyttö, Rikollinen



Alakerrassa käy hirvittävä suhina
kaksi konstaapelia, rouva & herra
istuttavat tytön tuomaansa tuoliin
ja käskevät; Hengitä!

Herran askeleet käyvät portaille

Mittari näyttää yli neljääkymmentä
tyttö luuli veren alkoholipitoisuutta,
mutta erehtyi

Sattuuhan sitä

rouva konstaapelin kanssa
kävelevät yläkertaan
sohvalle istumaan

Kummallinen uni,
kun noin kaveeraavat

kissat ja hiiret

Mutta;

Sattuuhan sitä

Herran askeleet tulevat portailta

"Voi eikö herra ymmärrä!
Hän on astunut sellaisen
aikaportin läpi!"

Huudahtaa tyttö

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Ihmisvilinää


Kaupunki on täynnä, kun kuningatar ajaa autoineen läpi sen
kirahvit, norsut ja muutkin suuret eläimet pakotettuina takapenkeille
ja ihmettelen, kuinka ne eivät tuon surullisemmilta näytä
myös, miksi olemme täällä juuri tänään

Sinun on piipahdettava tuossa putiikissa
ja jään hetkeksi autokorjaamolle odottamaan,
kunnes päätän palata pihalle katsomaan
miten ihmiset laulavat ja iloitsevat

Enkä ole ollenkaan varma
minkä vuoksi

Meillä on hyvin vanha auto,
joka parkkeerattiin pihalle
odottamaan

Hieno, musta auto

Kävelen kadun päähän ja kulkuni pysäyttää
metallinen aita, jään katomaan sen läpi
kuinka muutama poika soittaa ja tyttö laulaa
Vapaudesta

Tyttö laulaa tummalla, voimakkaalla äänellä

ihailen sitä

Haluaisin mennä lähemmäksi, mutta
kun katseet kohtaavat käännyn äkkiä
ja päätän kuitenkin olla mielenkiintoinen

mielikuvituksellani

Hyppään ilmaan, korkealle ja korkeammalle
kunnes osun melkein talon kattoon ja
palaan takaisin maahan,
pressun läpi tuohon autokorjaamoon

Siis

Kävelen takaisin katua pitkin
ja näen sukuani autoni vieressä

Serkullani on oudot hiukset
en ollut muutenkaan
tunnistaa häntä